Meidän häät olivat melko tavalliset, rennot ja ei kovin ihmeelliset. Meidän näköiset ja me hääparina viihdyttiin enemmän kuin hyvin. Hääpaikan isoista ikkunoista näkyi järvi, pöydillä oli lasipulloissa kukkia ja katosta roikkui koristenauhaa. Aika paljon koristeita löytyi vanhempieni mökiltä, kuten lyhtyjä ja koreja. Nuo pullot ovat miehen papan keräämiä. Tähän mennessä ne olivat saaneet olla vain varaston seinällä säilytyksessä, mutta meidän häissä ne pääsivät kunniapaikalle. Muuten hääpaikan koristelu on jo jäänyt unohduksiin myös morsiammelta.
Häät olivat kuitenkin oiva syy askarrella ja käyttää aikaansa kaikenlaiseen näpertelyyn. Tein jokaiselle viraalle oman paikkakortin. Vieraskirjaan kuluivat postikortit joita olin vuosia kerännyt reissuiltani. Jokainen lapsi sai oman puuhavihkon ja kyniä. Tehtävänä oli värittämistä, sudokuja, sanaristikkoja, tehtäväpingo jne. Alkumaljoiksi tein lehtimehua mieheni mummun ohjeella ja macaronsseja omalla vakkarireseptillä. Lasten leikkitilassa oli ompelemaani viirinauhaa joka on päässyt esille juhlissa vielä häiden jälkeenkin. Ompelin myös paperisydämistä nauhaa ja nekin on jatkokäytetty.
Tämän postauksen kuvat ovat ihanan Ida Liitiäisen (paitsi tuo macarons-kuva on omista kuvien syövereistä). Hänen sivunsa löytyvät facebookista nimellä Taipaleelta.




